Nyt se sitten alkaa .... ennakkoäänestys! Ja hetken päästä on jo oikeakin vaalipäivä!
Tärkeää on äänestää ja valita harkiten se ehdokas, jolle ainokaisen äänensä antaa.
Tärkeän yhteiskunnallisen tapahtuman rinnalla kulkee myös yhdistysten vaaliponnistus eli Pieli ele keräys ja lipasvahdit. Tällä kertaa lipasvahdit löytyivät helposti ja tavallaan enemmän kuin ehkä olisi ollut tarve. Aikatauluja sumplimalla kaikille löytyi paikka.
Kiitokset kaikille jo etukäteen!
Ja mukavia keräyshetkiä!
Ennakkovaaleissa meidät tapaa taas Tapiolan postin edustalla Heikintorilla ja itse vaalipäivänä kolmella kolululla: Nöykkiön, Soukan ja Jousenkaaren kouluilla.
8. huhtikuuta 2015
3. huhtikuuta 2015
Invalidiliiton valtuustoon
ESPIN on mukana kolmessa liittovaltuusto aloitteessa.
- Toisessa edellytetään, että liitto toimii edelläkävijänä vammaisten ja osatyökykyisten palkkaamisessa. Itse olen valmis ajamaan tätä myös kaikkiin avusturahoilla toimiviin yhteisöihin.
- Toinen on avustajakortti, jolla myös ei-pyörätuolinkäyttäjien avustajatarve on helpompi todistaa. Näyttää usein siltä, että vain pyörätuolinkäyttäjillä on oikeus avustajaan...
- Lisäksi olen itse kirjoittanut kolmannen aloitteen inva-pysäköinnin turvaamiseksi.
Etelä-Suomen valtuutetut tapaavat toukokuun alussa ja siellä on tarkoitus valmistella kysymykset
1) Toimeentulotuen siirtyminen Kelalle 2017, vaikutukset vammaisille ja mm. lääkkeiden maksusitoumuksiin.
2) Harvinaisten sairaudenhoidon turvaaminen Sote uudistuksessa. Tähän viimeiseen pitää tuoda vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ongelmat yleisemminkin.
Liiton tulee tehdä valtakunnallista edunvalvontaa ponnekkaammin!
Valtakunnallinen vaikuttaminen on keskustoimiston valitsema linja, jonka perusteella mm. apu paikallisiin asioihin usein torjutaan.
Vaikuttamista yhdistyksen kevätkokouksessa
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 21.3.2015. Paikalla oli n.50 jäsentä.
Yhdistyksen toiminta ja tilinpäätös käytiin huolella läpi. Jäsenistö oli kuulemaansa tyytyväinen ja myönsi hallitukselle vastuuvapauden.
Kokouksen jälkeen paikalle saapui Sosiaali- ja Terveyslautakunnan puheenjohtaja Johanna Värmälä.
.
Johannan tuloon valmistauduttiin tekemällä kirjallisia kysymyksiä asioista, jotka osallistujia askarruttivat.
Johanna oli valmistelellut puheen, joka sopi juhlaamme, mutta ei ehkä sittenkään koskenut niitä asioita, jotka ihmisiä askarruttavat. Puhe kosketteli yhdistyksen tarjoamaan yhteisöllisyyttä ja onnellisuutta - tärkeitää asioita! Kysymysten kautta pääsimme kuitenkin keskustelemaan asioista, jotka ovat hyvin ajankohtaisia ja joiden ratkaiseminen vaatii ponnekasta vaikuttamistoimintaa yhdistykseltä ja vammaisneuvostolta.
Esillä olleita kysymyksiä:
Yhdistyksen toiminta ja tilinpäätös käytiin huolella läpi. Jäsenistö oli kuulemaansa tyytyväinen ja myönsi hallitukselle vastuuvapauden.
Kokouksen jälkeen paikalle saapui Sosiaali- ja Terveyslautakunnan puheenjohtaja Johanna Värmälä.
.
Johannan tuloon valmistauduttiin tekemällä kirjallisia kysymyksiä asioista, jotka osallistujia askarruttivat.
Johanna oli valmistelellut puheen, joka sopi juhlaamme, mutta ei ehkä sittenkään koskenut niitä asioita, jotka ihmisiä askarruttavat. Puhe kosketteli yhdistyksen tarjoamaan yhteisöllisyyttä ja onnellisuutta - tärkeitää asioita! Kysymysten kautta pääsimme kuitenkin keskustelemaan asioista, jotka ovat hyvin ajankohtaisia ja joiden ratkaiseminen vaatii ponnekasta vaikuttamistoimintaa yhdistykseltä ja vammaisneuvostolta.
Esillä olleita kysymyksiä:
- Merkittävin epäkohta on liikkuminen: kyse on kuljetuspalvelumatkojen lukumäärästä suhteessa tarpeeseen tai mitkä matkat ovat vammaispalvelujen näkökulmasta käyttäjälleen välttämättömiä. Lisänä tulevat pysäköinnin ongelmat erityisesti palvelujen läheisyydessä, invapaikkojen salaperäiset katoamiset ja yksityisen pysäköinninvalvonnan tehokkuus. Ja kun näihin epäkohtiin lisätään vielä HSL:n inva-alennusten poistosuunnitelmat, niin mites liikut?
- Terveyspalvelujen osalta ihmetyttää käyttäjäasiantuntijoiden käytön väheneminen kehittämisen yhteydessä sekä pitkäaikaissairauksien tai vammojen huomiointi hoidossa yleisesti ja erityisesti harvinaisten osalta. Myös esimerkiksi painehaavojen hoito puhuttaa, vakavine seurauksineen. Terveyspalveluissa jopa ihan perusvälineet puuttuvat useilta terveysasemilta, kuten pyörätuoliavaaka - painoa ei pystytä mittaamaan ja hoidon suunnittelemisen kannalta tärkeä tieto jää näin puuttumaan.
- Byrokratia ja hakemisen vaikeus puhuttivat myös. Ihminen jää helposti pyörimään erilaisten sosiaalipalvelujen väliin. Esimerkiksi vammaispalvelujen, apuvälinepalvelujen ja toimeentulotuen - pahimmassa tapauksessa aikaa kuluu ja tarpeellista apua ei saa.
- Tiedottaminen koettiin ongelmalliseksi. Tieto on siirtynyt nettiin, josta se on hankalasti löydettävissä. Joidenkin käyttäjien osalta tieto ei ole tavoitettavissa mitenkään.
- Lisäksi esillä oli jälleen kerran Henkilökohtaisen avun työnantajamalli, joka on valittu Espoon tavaksi. Opas tähän puuttuu edelleenkin, vaikka sitä on puuhattu jo ainakin 5 vuotta. Säästöjen ja muiden syiden vuoksi erilaiset ongelmat ovat lisääntyneet ympäri Suomen. Tämän vuoden aikana mm. Heta-liitto on niistä näyttävästi tiedottanut.
- Viimeiseksi jäänyt lautakunnan puheenjohtajalle suoraan osoitettu kysymys, koski lautakunnan päätöstä 'Vammaispalvelut järjestetään uudella tavalla'. Tämä kysymys jäi edelleen vastauksetta, vaikka se on hyväksytty talousarviossakin... Mistä lautakunta on siis päättänyt?
Ja sitten juhlimaan
Virallisten asioiden jälkeen siirryimme viettämään Espanja-teemaista kevätjuhlaa. Syötiin hyvin ja nähtiin mielenkiintoista ohjelmaa. Oli tarinan kerrontaa, näytelmää, yhteislaulua ja mukavaa seurustelua. Ilta huipentui live-bändin esitykseen. Oli kertakaikkisen huikeaa!
Sitkeimmät juhlivat jatkoivat aina kello 22.00 asti, jolloin juhlapaikan ovet sulkeutuivat...
Kiitokset kaikille loistaville esiintyjille! Kiitokset kaikille järjestäjille!
Kiitokset Teille osallistujille - saitte ikimuistoisen juhlan onnistumaan!
Kiitokset kaikille loistaville esiintyjille! Kiitokset kaikille järjestäjille!
Kiitokset Teille osallistujille - saitte ikimuistoisen juhlan onnistumaan!
Tuike Bändi |
Iloisia juhlijoita |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)