22. huhtikuuta 2016

Invalidiliiton toiminta-tonni arjen tukemiseen


ESPIN on hakenut ja saanut Invalidiliiton toiminta-tonnin arjen tukemiseen.


Ajatuksena hakemuksessa oli "Tuki arjen toimintaan: taloudellinen neuvonta, palvelujen käytön tukeminen,  sähköisten välineiden  koulutus, henkilökohtaisen turvallisuuden lisääminen." Alustavasti suunniteltuna ovat 

  • Marttojen tilaisuus: oman talouden hallintaan 24.5, ilmoittautuminen meneillään
  • Marttojen tilaisuus: edullisen ja terveellisen ruuan valinta sekä tekeminen
  • Sähköisten välineiden ja palvelujen koulutus
  • Itsepuolustus ja itsensä suojelun kurssi (omien valintojen merkitys)
Tarkoituksena on myös löytää muita mahdollisuuksia selvitä arjen haasteista.  Yhtenä vinkkinä tuli seurakuntien palvelujen hyödyntäminen ja sieltä löytyikin mm. diakonia lounaat (linkki) sekä taloudellinen neuvonta (linkki).

Tärkeää on myös toimia siten, ettei joudu tarpeettomaan vaaraan. Olemme nyt miettimässä mikä taho olisi hyvä kertomaan tästä.

Merkittävää on myös yksinäisyyden torjuminen ja riittävän tuen löytäminen. Jokaiselle olisi tärkeää löytää joku ihminen, johon voi hätätilassa olla yhteydessä.

Laitan tähän myös ns. ystävätoimintaan liittyviä asioita ja linkkejä:
  • uintiystävä maksutta uimahalliin linkki
  • kulttuurikaveri linkki. Meillä on kaksi koulutettua kulttuurikaveria eli Anne ja Aija.
  • arkiystävä: seurakunta linkki
  • SPR:n ystävätoiminta linkki
Haluaisin myös teidän ehdotuksianne toiminnasta, joka toisi arkeen tukea ja turvaa. Laita kommenttia tähän kirjoitukseen taikka minulle sähköpostia. 

7. huhtikuuta 2016

Tietopäivä lauantaina 2.4.2016

Invalidiliitto kutsui Etelä-Suomen alueen yhdistyksiä tietopäivään  lauantaina 2.4.2016 klo 11.00 – 16.00 Helsinkiin.

Ohjelmassa oli

  • MISSÄ MENNÄÄN SOTE-UUDISTUKSESSA?    - järjestöjohtaja Anssi Kemppi, Invalidiliitto ry
  •  KELAN VAMMAISTUET JA  VAATIVA LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS
  • YHDENVERTAISUUSLAKI  VAMMAISTEN IHMISTEN ARJEN OIKEUKSIEN TURVAAJINA                          - lakimies Elina Akaan-Penttilä, Invalidiliitto ry

Odotuksia herättävä tilaisuus ja miten sitten kävikään?

Oli yllättävää kuunnella järjestöjohtajan 'sarasvuo-tyylistä' sote ylistystä. Hän onnistui siinä paremmin kuin Sipilä koskaan :) Hieman olisin odottanut keskustelua siitä, millä tavoin myös vammaiset huomioidaan tässä, heitä suuresti koskevassa, muutoksessa. Valinnanvapaus on tälläkin hetkellä kovasti rajoitettua Kelan matkoja käyttävien osalta ja haaste se on sotenkin kanssa.
Järkevää olisi Invalidiliitonkin kuunnella myös vammaisia ihmisiä, eikä 'tietää' heidän puolestaan. Invalidiliitto kun meidän etujamme on ajamassa, vai onko?

Kelan kanssa kävi ohraisesti: kukaan ei tullut paikalle. Korvaukseksi oli lähetetty video, jota ei saatu toimimaan. Videoita voi jokainen katsella kotonaankin, mutta vuorovaikutus vaatii läsnäoloa... Onko digiloikka hypännyt jo tasolle, josta ei selvitä? Sain videolinkin sähköpostilla, jos haluat katsoa, voin lähettää.

Yhdenvertaisuus laki on lupaus, joka tulee lunastaa. Lain merkitys jää nähtäväksi tulevina vuosina. Tämä tarkoittaa myös vammaisten ihmisten ja heidän yhdistyksiensä aktiivisuutta ilmoittaa epäkohdista. ESPIN tarttuu tähän :)

Invalidiliitto on muutoksen kourissa, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että vanhoista, hyvistä toimintatavoista luovutaan. Eli koulutusosaamista on ennen ollut ja kyllä se löytyy uudestaankin, jos etsitään :)

30. maaliskuuta 2016

Aloite: Pyörätuolivaaka terveyskeskukseen


Teimme aloitteen, jossa vaadimme ainakin yhtä pyörätuolivaakaa jokaiseen terveyskeskukseemme.

Vuosien varrella on palautteita tullut ja niihin on reagoitu viemällä asia eteenpäin mm. perusturvajohtaja Juha Metsolle saakka. Viimeisin kommentti Metsolta oli 'ei niitä välttämättä tarvita'. Kuitenkin jokaisessa vastaanottohuoneessa on vakiovarusteena tavallinen vaaka...

Nyt palautteita alkoi taas tulla enemmän...

Vaakojen puutteesta puhuvat myös lääkärit, koska osa lääkkeiden annostuksesta määräytyy painon mukaan. Oikea annostelu on tärkeää hoidon kannalta ja toisaalta se on myös potilasturvallisuutta. Lisäksi monien sairauksien hoitoon liittyy myös painon seuranta. On haastavaa vaatia painon pudotusta, kun lähtötilannetta tai edistymistä ei voida lainkaan todentaa.

Tilanne on sinänsä, vakavuudestaan huolimatta, huvittava.

  • Samarian terveyskeskuksessa etsittiin kahteen otteeseen vaakaa, jonka joku muisti joskus nähneensä. Ei löytynyt. 
  • Diabeteskeskuksen vaaka oli rikki ja huollossa, piti tulla punnitukseen myöhemmin... 
  • Leppävaarassa oli velvoitettu punnitsemaan itsensä ennen terveysasemalle tuloa - missä? 
  • Eräälle potilaalle oli kehotettu käymään puntarissa ennen leikkausta, jotta saadaan tieto nukutusta varten. Potilas etsi kuumeisesti, mistä löytyisi vaaka... onneksi se löytyi yksityiseltä fysioterapeutilta. 


Miten tilanne voi olla näin hankala?

Samaan syssyyn voisi myös ihmetellä, missä ovat nostettavat/laskettavat hoitopöydät, inva-mitoitetut näytteidenanto wc:eet tai moni muu asia.

Katsotaan miten aloitteellemme käy. Informoin sitten lisää.

11. tammikuuta 2016

Käsi on parempi!

Olin syksyn sairaslomalla käsiongelmien vuoksi ja bloggaaminenkin jäi odottamaan käden parantumista. Elokuussa käsi lakkasi oikeastaan toimimasta kokonaan ja oli pakko mennä lääkäriin.
Oireet olivat niin laajat, että jo epäiltiin aivoverenvuotoa...onneksi kuitenkin väärä hälyytys.

No selkenihän se vaivakin sitten ja paljastui rannekanavan ahtautumaksi. Leikattiin ja toivuttiin - aikaahan se vain vei.

Nyt ollaan käden osalta kunnossa ja kirjoitellakin taas voi.

Oikein hyvää vuotta 2016 kaikille!