Kysely lähtee vain niille henkilöille, joille on tehty päätös työnantajamalliin perustuen.
Kyselyn tulosten perusteella tullaan järjestämään ongelmanratkaisu työpaja, jolla ratkotaan löytyneitä ongelmakohtia.
Minua kuitenkin huolestuttaa se, että korviini kaikuu erilaisia ongelmia, ja suorastaa kriisitilanteita,
kaikista järjestämistavoista sekä palautteita siitä, ettei apua myönnetty lainkaan.
Auttakaa minua ja kertokaa, mistä on kyse. Selkeästi todellisiin tilanteisiin perustuvan tiedon pohjalta voin paremmin vaikuttaa asioihin.
Minua siis kiinnostaa erityisesti se
- miten selviytyvät ne, joiden hakemus on hylätty kokonaan
- miten ostopalvelulla tai palvelusetelillä toteutettu henkilökohtainen apu
todellisuudessa toimii - työnantajamallin ongelmat tai muut palautteet
Laittakaa minulle kommenttinne sähköpostia tai palautelomakkeella - ja aina saa soittaakin J
Ja tietysti kommentteja voi laittaa tähän kirjoitukseenkin. Kenenkään tietoja ei välitetä eteenpäin,
pelkkää asiaa vain. Palautelomake toimii, vaikka laittaisitte siihen niilo nimettömän
tiedot.
Ja tietysti kommentteja voi laittaa tähän kirjoitukseenkin. Kenenkään tietoja ei välitetä eteenpäin,
pelkkää asiaa vain. Palautelomake toimii, vaikka laittaisitte siihen niilo nimettömän
tiedot.
Kiitokset jo etukäteen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti